Hei.

Sivullinen-blogissa puhutaan kirjoista ja lukemisesta - eli kaikesta olennaisesta. Tervetuloa!

Iltasatuja kapinnallisille tytöille

Iltasatuja kapinnallisille tytöille

Iltasatuja kapinallisille tytöille ei ole mikään tavanomainen satukirja. Siinä ei kerrota perinteisistä prinsessoista, vaan tämän kirjan sankarittaret ovat ihan oikeita ihmisiä. He ovat poliitikkoja, aktivisteja, taitelijoita, tutkijoita, tieteilijöitä ja urheilijoita. He ovat tiedonjanoisia, oman intohimonsa suhteen tinkimättömiä, oikeudentajuisia ja lämminhenkisiä naisia ja tyttöjä. He ovat muuttaneet maailmaa.

Luin tämän teoksen itselleni iltasaduksi, kirjaimellisesti yhdeltä istumalta. Jo kirjan ensimmäinen tarina sai kylmät väreet juoksemaan iholla. Melkein kaikki tarinat olivat niin liikuttavia, että itketti.

iltasatuja.jpg

Iltasatuja on ehdottomasti tärkeä ja ainutlaatuinen kirja, jolle on tarvetta. On niin tärkeää, että kaikilla aloilla on naisille, tytöille, minulle, meille esikuvina myös muita naisia. Sadan tarinan kattaus kertoo eri maista ja kulttuureista tulevien naisten saavutuksista, joten tämä kirja tarjoaa laajan kattauksen mahtaviin esikuviin. 

Niin ihana kun tämä kirja onkin, on kaikessa aina mutta - kuten Mitä luimme kerran –blogin Laura asian ilmaisi. (Olen muuten lähes sanasta sanaan samaa mieltä Lauran arvion kanssa.)

Tarinat ovat inspiroivia, en kiellä sitä. Mutta jäin miettimään sanavalintaa kapinallinen. Miksei iltasatuja tytöille? Tai iltasatuja oikeastaan ihan kenelle vain, koska soisin jokaisen ihmisen lukevan tämän kirjan. Entä ne tytöt, jotka ehkä haaveilevat kapinallisuudesta ja maailman muuttamisesta, mutta jotka eivät uskalla tai saa mahdollisuutta? Ovatko he sitten jotenkin huonompia? Epäonnistuneita kapinallisuudessaan?

Ehkä kärjistän, mutta en voi itselleni mitään.

Tässä emansipaatiokeskustelussa tuntuu nimittäin olevan vain kaksi vaihtoehtoa: joko ”kapinoida”, kuten tämän kirjan naiset. Tai tyytyä ja olla kapinoimatta. Ikään kuin sinne väliin ei mahtuisi mitään muuta tapaa olla ja elää. 

Tämän tapaiset kirjat ovat tärkeitä, ne ovat ehdottomasti tasa-arvon asialla ja onnistuvat luomaan uusia naisreprentaatioita. Mutta samalla se, että tämä kirja on olemassa ja on tärkeä, tarkoittaa tavallaan sitä, että tasa-arvoa ei ole saavutettu. Sinne on itse asiassa vielä melkoinen matka. Tasa-arvo on lähellä silloin, kun lakkaamme todistelemasta, että myös tytöstä voi tulla presidentti, ja siitä oikeasti tulee arkipäivää. 

Toisaalta raikasta kirjasssa puolestaan oli se, että näitä naisia kuvattiin heidän tekemisiensä ja ammattiensa kautta, eikä kirjassa ollut yhtään ruma ankan poikanen -tarinaa, eli sellaista tarinaa, jossa roolissa olisi ulkonäköpaineet ja niistä selviytyminen. Kirjassa oli myös mainio kuvitus, ei lainkaan liian kaunisteleva sekään. 

Tarinoita lukiessani satuin kiinnittämään huomiota siihen, että monenkin naisen ja tytön kohdalla menestyksen taustalla on ymmärtäväinen ja varmasti edellä aikaansa oleva isä, joka mahdollistaa omalla kannustuksellaan esimerkiksi tyttärensä koulutuksen. En tulkitse tätä asiaa pelkästään niin, että nainen väistämättä tarvitsee menestyäkseen myös miestä. Olen pikkuhiljaa tulossa siihen tulokseen, että meidän on aivan turha yrittää kannustaa tyttöjä murtamaan lasikattoja, jos miehet ja pojat eivät tue meitä tässä matkassa. Minusta oli liikuttavaa, että joillakin näistä naisista on isä, joka käyttää omaa vaikutusvaltaansa toisen hyväksi. 

(Hyppään ehkä hieman toiseen aiheeseen, mutta minusta tämä kiteytyy viime viikkoina kulovalkean tavoin levinneeseen #metoo-kampanjaan, joka toi näkyväksi naiisin kohdistuneen seksuaalisen häirinnän. Naiset ottivat tämän keskustelun haltuunsa nopeasti, koska, no, melkein kaikilla on omakohtaisia kokemuksia aiheesta. Valitettavasti. Mutta missä olivat miehet ja heidän lausuntonsa asiaa? Eivät ilmeisesti yhtään missään, koska yhä edelleen on naisen oma asia selviytyä seksuaalisen häirinnän kulttuurissa, vaikka asia seliväisi sillä, että miehet lopettaisivat häirinnän.) 

Sen sijaan, että aina ja ikuisesti kannustetaan tyttöjä emansipoitumaan ja kapinoimaan, voitaisiinko vaihteeksi kääntyä poikien ja miesten puoleen. Voisivatko pojat alkaa kapinoida perinteistä maskuliinisuutta vastaan? 

Voisiko joku siis kirjoittaa oman kirjan pojille? Minulla on nimiehdotus. Se voisi olla vaikka: Iltasatuja hyvin käyttäytyville ja herkille pojille, jotka kohtelevat tyttöjä vertaisinaan ja haluavat heille kaikkea hyvää eivätkä pelkää näyttää omia sisimpiä tunteitaan, sillä he ymmärtävät, että tasa-arvo on kaikkien sukupuolten etu eikä miehiltä pois.

Ideaa saa käyttää vapaasti.


Francesca Cavallo & Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille, 2017 (Good Night Stories for Rebel Girls. 2016). Suom. Maija Kauhanen. Kustantamo S&S. 

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. 

Hei, me podcastataan! Kuuntele Lukuvika-podcastin eka jakso

Hei, me podcastataan! Kuuntele Lukuvika-podcastin eka jakso