Hei.

Sivullinen-blogissa puhutaan kirjoista ja lukemisesta - eli kaikesta olennaisesta. Tervetuloa!

Mitä kuuluu?

Mitä kuuluu?

Huh. Huh huh. On ollut aika haipakkaa viime aikoina.

Blogi on retuperällä ja lukeminen on tuntunut vaikealta. On ollut kiirettä ja stressiä ja huonosti nukuttuja öitä, kiitos kahden työn ja gradun. Nyt työrintamalla on rauhoittunut, ja mitä parasta - rumpujen pärinäää tähän - sain kuin sainkin gradun viimein palautettua ja toukokuussa valmistun filosofian maisteriksi. Olo on epäuskoinen, mutta helpottunut, sillä vaikka gradu-parasta tuli vähän ontuva, niin ainakin se on tehty. Uskottelen itselleni, että valmis gradu - olkoonkin sitten huono - on parempi kuin ei gradua ollenkaan. Lisäksi tuleva kesä tulee olemaan ensimmäinen vuosikausiin, kun minun ei tarvitse huolehtia kesäopinnoista tai gradun kirjoittamisesta, vaan voin keskittyä lomailemiseen, työntekoon ja lukemiseen. Kesäkirjalista alkaa jo hahmottua mielessäni - ja se tulee muuten olemaan pitkä. 

Kahvia on kulunut. Kiireessä ja väsymyksessä energia menee vain kaiken välttämättömän suorittamiseen. Aivoissa tuntuu tahmealta eikä päähän mahdu yhtään kirkasta ajatusta. Lukeminen rentoumiskeinona ei tule kuuloonkaan, koska keskittymiskyky ei riitä uuden kirjan aloittamiseen, ei tarinaan ja henkilöhahmoihin syventymiseen. Stressi syö aivokapasiteetista aivan järjettömän suuren osan, mikä on oikeastaan todella pelottavaa. Tuntuu, ettei pysty, ei kykene. Sitten sitä mieluummin vain katsoo aivot narikassa Temptation Islandia. Ei hyvä. Ei hyvä ollenkaan. Vaikka toisaalta sitäkin kai tarvitaan välillä. 

Monia kirjaherkkuja on tullut kirjaston varauksista haettua mutta ei luettua. Lukemista odottaa edelleen esimerkiksi Zadie Smithin uusin romaani Swing Time. Myös George Saundersin kehuttu novellikokelma Sotapuiston perikato kiinnostaa. Lisäksi tilasin itselleni Sarah Perryn The Essex Serpent -nimisen romaanin ihan vain sen takia, että se on tullut useasti vastaan instagramissa ja siinä on kaunis kansi. En tiedä, onko kyseinen teos mistään kotoisin, mutta ainakin siinä on instapotentiaalia, jos ei muuta. Heh. 

Pari kirjaa on kaikesta haipakasta huolimatta tullut luettua. Kirjakerhomme valitsi dystopiatrendin huumassa luettavaksi kirjaksi Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman. En voi sanoa, että kyseinen teos olisi ollut uusi lempparini enkä varmasti olisi saanut sitä luettua ilman kirjakerhon (pakotusta) kannustusta. Toinen kirjakerhoa varten lukemani kirja on Liisan seikkailut ihmemaassa, lastenkirjojen klassikko, johon edelleen viitataan populaarikulttuurissa jatkuvasti. Liisa oli myös yksi #hyllynlämmittäjä-kirjoistani, joten nyt on sekin haaste polkaistu käyntiin. Myös Elena Ferranten Napoli-sarja etenee, kun sarjan toinen osa tuli viimein päätökseensä. The Story of a New Name on ollut kauan kesken, mutta multitaskasin ja kuuntelin sen työmatkoja pyöräillessä äänikirjana. 

"We're all mad here" 

"We're all mad here" 

Onneksi on pääsiäisloma. Olen nukkunut pitkiä öitä, lukemattomia päiväunia ja vain ollut. Se on tehnyt hyvää. Availin myös lukujumeja Juuli Niemen Et kävele yksin -teoksella. Se oli ihana ihana ihana! Juuri oikealla tavalla kaunis ja kepeä, mutta onnistui silti tavoittamaan jotain ollennaista nuoren maailmasta. 

Nyt aivot tuntuvat taas sopivasti virkistyneiltä ja levänneiltä. Mitähän sitä lukisin seuraavaksi?

The Vegetarian

The Vegetarian

Tiranan sydän

Tiranan sydän